Pitkäaikainen unelmani toteutui viime kesänä, kun uudelle tontilleni rakennettiin oma agilitykenttä. Halusin pohjaksi koirien kannalta parhaan mahdollisen vaihtoehdon, ja sen vuoksi päädyin premium-laatuiseen siirtonurmeen.
Pohjatöinä kentälle tehtiin puiden raivausta, salaojitus ja pohjat usealla rekkakuormallisella mursketta, multaa ja salaojasoraa. Iso apu teknisessä säädössä oli Kuparisen Arppa, joka auttoi pohjatöissä, erityisesti kentän tasoituksessa, sekä käytännön asioiden, kuten kastelun järjestämisessä. Sain myös muita ihania kavereitani ja perheenjäseniäni talkoisiin levittämään hiekkaa sekä multaa. Sitä kyllä riittikin levitettäväksi ja lanattavaksi, kun kentän koko on reippaasti yli 800 neliötä.
Toukokuussa 2020 koitti vihdoin se jännä päivä, kun valtavat nurmirullat saapuivat pihaan, ja ne asennettiin kentälle. Oli ihana aurinkoinen päivä, ja keväänruskean peltomaiseman keskelle rakentui muutamassa tunnissa ihana vihreä keidas! En ollut uskoa silmiäni, kun kaikki konkretisoitui lopulta todella nopeasti.
Nurmikko tarvitsee myös ahkeraa leikkausta, ja sitä varten kotiin hankittiin Hansu, eli Husqvarnan robottileikkuri. Hansu saikin työskennellä tuolla suurella alueella melkein tauotta, aina öisin ja silloin kun en käyttänyt kenttää. Pikku suojaustoimenpiteillä muut esteet, paitsi hypyt pystyi pitämään kentällä leikkuun aikana, toki esimerkiksi putkia on syytä siirtää muutaman päivän välein, jotta nurmi pääsee hengittämään ja Hansu leikkaamaan niiden alta. Koiratkin tottuivat Hansuun nopeasti, eivätkä montaa päivää jaksaneet paimentaa sitä 
Pari viikkoa asennuksesta pääsin testaamaan nurmea omien koirieni kanssa, ja noin kuukausi asennuksen jälkeen uskalsin aloittaa koulutukset kentällä. Osa koirista on tuntunut aristavan pohjaa aluksi, mutta totuttuaan siihen olen huomannut että ne menevät ehkä jopa kovempaa kuin vaikkapa tekonurmella, jossa agilitya yleensä halleissa harrastetaan. Ainakin omat koirani nauttivat pohjasta täysillä, ja ne menevät siinä lennokkaasti, pystyen kuitenkin kääntymään tiukasti ilman pelkoa liukastumisesta. Kenttä ei ole ollut koirille märkänäkään liukas. Ohjaajat sitä vastoin tarvitsevat nurmella hyvät jalkineet erityisesti jos sää on sateinen. Itse kyllä olen tykännyt eniten juosta paljain jaloin, mikäs sen mukavampaa kesällä kuin pehmoinen nurmi jalkapohjissa.
Viime kesänä pystyin jatkamaan ulkokautta nurmella syyskuun loppuun, ja taisinpa vielä lokakuussakin tehdä joitakin täsmätreenejä ulkona. Syksystä kenttä on kuitenkin märkä, joten kovin raskasta treeniä se mielestäni ei enää kestä. Käännöskohdat kuluvat nopeasti, jos treeniä tekee monta ryhmää peräkkäin.
Nyt maaliskuun lopussa kenttä näyttää sulaneen lumien alta, ja odotankin kovasti sen kuivumista, että päästään korkkaamaan kesäkausi pihalla! Onkin jännä nähdä onko viime talvi muuttanut kenttää mitenkään, vai onko se samanlainen kuin asennuskesänä. Minä, koirat ja nurtsi toivomme kesästä lämmintä, aurinkoista, mutta sopivilla sateilla höystettyä. 
